Viime viikkoina olen etsiskellyt kauan kadoksissa ollutta musiikinystävää. Mitä sille on tapahtunut? Mihin se on kadonnut? Teini-iässä se kuunteli monia hienoja rock-klassikoita, liittyi musiikkikerhon jäseneksi ja innostui cd-levyistä heti niiden tultua yleisesti markkinoille. Asuinpaikka pohjoisen pienessä kyläpahasessa esti tehokkaasti livekeikoilla käynnin, mutta yhtä kaikki musiikki oli osa musiikinystävän jokapäiväistä elämää.

Mutta mitä ihmettä sen jälkeen tapahtui? Ensin musiikinystävä eksyi iskelmätaivaan harhapoluille, sitten nukahti kuusivuotiseen uneen. Musiikinystävän katoamisen perimmäiset syyt jäänevät ikuisiksi ajoiksi hämärän peittoon, mutta onneksi vanha musiikinystävä alkaa taas pikkuhiljaa palailla tähän maailmaan. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea musiikinystävän unestaan herättäneelle loistobändille sekä tietenkin musiikinystävän takaisin rockmusiikin ihmeelliseen maailmaan sysänneelle ja siellä minua niin pyyteettömästi ja osin ehkä tietämättäänkin opastaneelle virtuaaliselle rock-promoottorilleni. Kiitos ja kumarrus teille kaikille erinomaisesti suoritetusta työstä! Ilman teitä kadonnutta musiikinystävää ei ehkä koskaan olisi löytynyt. :-)

Mitä viime viikkojen aikana sitten on tapahtunut? No, minä turhauduin itseeni ja siihen musiikilliseen tyhjiöön, jossa olin jo monta vuotta elänyt. Tajusin, että maailmassa (ja Suomessa!) oli kasapäin toinen toistaan hienompia bändejä, jotka olivat tehneet toinen toistaan hienompaa musiikkia. En vain tiennyt,  mistä ne löytäisin, ja mistä aloittaisin niihin tutustumisen. Sitä paitsi, mulla oli oikeasti maailman vinoutuneimmat musiikinkuuntelutottumukset. Saatoin ihan oikeasti kuunnella yhtä ja samaa bändiä parikin vuotta - kuuntelematta siinä välissä mitään muuta. Oikeasti. Yhtään edes kyllästymättä. Oikeasti. Mutta eihän sen niin tarvitsisi olla. Siksi päätin hetkeksi unohtaa tämän musiikillisen yksiavioisuuden ja lähteä pienelle harharetkelle. Jotta sen jälkeen oma "rakas" maistuisi vieläkin paremmalta. ;-)

Alun perin tarkoituksenani oli laatia tänne blogiin jonkinlainen musiikillinen profiili ja pyytää teitä arvon lukijoitani suosittelemaan profiiliini sopivaa kuunneltavaa. Mutta ennen kuin ehdin tehdä sen, törmäsin tähän ja tähän blogikirjoitukseen. Sieltä sitten klik-klik ja Stereophonics tuli vähän tutummaksi. Sitten löytyi Happoradio, tuo mainio porukka. Ja pari ihan uutta loistavaa tuttavuutta, joiden tuotantoon minun pitää vielä jossain vaiheessa tutustua lähemmin. Ja tietysti Rasmus, se löytyi vuosien jälkeen uudelleen. Siitä lähdin sitten musiikilliselle löytöretkelleni, enkä enää muistanut palata asiaan täällä blogissani - ennen kuin nyt. Syynä oli uusin mulle suositeltu helmi eli Kärkkäisen Jannen Phoenix Effect. Mä en edes tajunnut noita Jannen Poets-yhteyksiä ennen kuin fanitin jo sitä ihan täysillä (äh, lukeehan se tuolla Tiian lähettämässä jutussa, mut tunnustan olleeni laiska lukija ja halusin vaan nopeasti päästä koekuuntelemaan... klik-klik). Enkä muuten tiennyt mistään Sunrise Avenue -jutuistakaan (no, bändin olemassaolon ja 2 biisiä sentään tiesin), joten mun mielikuvani Jannesta pääsi syntymään ihan puhtaasti musiikin, valokuvien sekä yhden luetun ja yhden nähdyn haastattelun perusteella. Hassua, miten joku voi vain yhden biisin ja persoonansa avulla valloittaa mut puolelleen niin tukevasti, että olen viime aikoina itsekin ruvennut tohkeilemaan erinäisille tahoille tästä uudesta rock-lupauksesta. Ja Poetseista tietty kans. Se on tää skorpionin luonne - jos saat musta ystävän, niin se on sitte henkeen ja vereen. Ja täytyyhän mun pistää hyvä kiertämään - kun kerran mullekin on kerrottu hyvistä jutuista, niin miksen minäkin kertoisi niistä eteenpäin. ;-) Varsinkin kun itseäni harmittaa, ettei kukaan valistanut minua silloin kun Poets oli uransa alkutaipaleella. Nih!

Tällaisia makupaloja sain siis maisteltavakseni musiikilliselta oppaaltani. Ja niinhän siinä sitten kävi, että nälkä kasvoi syödessä. Mistä sitä saisi lisää? Hetken surffattuani löysin tieni Last.fm:ään, ja sen avulla tie rockmusiikin ihmeelliseen maailmaan avautui entistä avarampana. Etsin kirjastooni kaikki vanhat suosikkibändini ja iloitsin niiden uudelleen löytymisestä. Green Day, R.E.M.,U2, Guano Apes, Savage Garden, Apulanta, Rasmus, Timo Rautiainen... ihan vain muutamia pikkaisen tuoreempia mainitakseni. Niin ja vanhoista Waltari! Innostuin siitä joskus yläasteella tai lukiossa - se oli nimittäin niitä harvoja bändejä, jotka vaivautuivat niille korkeusasteille keikalle. So fine!!



Ja hassua, miten pieni maailma onkaan, täynnä hauskoja yhteensattumia. Viime viikolla minulle nimittäin selvisi, että Janne soittaa (soitti?) Kärtsyn uudessa kokoonpanossa. Ilmankos se tuntuikin heti niin omalta jutulta. Kaikilla hyvillä asioilla on näköjään taipumusta kietoutua tiiviisti yhteen. ;-)

No joo, mennäänpä takaisin musiikin löytöretkelle. Tuo Last.fm-ohjelmahan myös suosittelee kaikkea "saman tyylistä" kuin omat suosikkibändit, mutta jotenkin en ole vielä oppinut käyttämään tätä ominaisuutta hyväkseni. En oikein tykkää tuollaisesta kasvottomasta, mihin lie matematiikkaan ja satunnaisten henkilöiden klikkailuihin perustuvasta automatiikasta. Haluan mieluummin ihka eläviä suosittelijoita - sellaisia, jotka ovat tutustuneet bändiin ja havainneet sen musiikin niin hyväksi, että ovat valmiita puhumaan sen puolesta. Jos siis sinä olet sellainen ja huomaat minun jääneen paitsi jostakin aivan ehdottomasta musiikillisesta helmestä, niin laita ihmeessä vinkkiä! Uusia mahtavia löytöjäni ovat mm. Coldplay, Travis, the Killers, Daughtry ja the Giant Leap. Mutta musiikillinen tutkimusretkeni jatkuu edelleen... ja myös sinä voit ryhtyä oppaakseni! :-)

Palataanpa lopuksi vielä blogini varsinaiseen teemaan, sillä mitäpä olisi blogikirjoitus ilman Poetsia. ;-) Ei nimittäin ole pelkoa siitä, että bändi pääsisi unohtumaan - edelleen se vaan kuulostaa mun korviini parhaalta - vaikka olenkin viime aikoina perehtynyt erinäisiin maailmanluokan suosikkiartisteihin ja tykästynytkin niistä moniin. Ei vaan löydy poikien voittanutta. Sitä faktaa onkin hyvä juhlistaa ylihuomisella keikalla.:-D