No niin rakkaat lukijani, on aika julistaa matkani ensimmäinen välietappi saavutetuksi. Tämä blogi on osoittautunut paljon menestyksekkäämmäksi kuin osasin ikinä kuvitellakaan. Enkä nyt tarkoita lukijamääriä, vaan sitä, millaisia ihmeitä blogin kirjoittaminen ja Poets of the Fallin musiikki ovat tehneet minulle ja elämälleni.

Lähetin ensimmäisen blogikirjoitukseni 27.8. 2008. Nyt ihmettelen, että siitähän on vasta kaksi kuukautta! Lyhyessä ajassa on tapahtunut hurjasti - ja hurjia! Ennen kuin käännän uuden lehden, haluan vielä hetken muistella blogini alkumetrejä. Kaikkihan alkoi siitä, että elämässäni oli aivan liikaa potutuksen aiheita, pahimpana oma niin kutsuttu parisuhteeni, josta voitte lukea lisää täältä. Nyt jälkeenpäin huomaan, että vaikka ero konkreettisesti tapahtuikin vasta noin kuukausi ensimmäisen kirjoitukseni jälkeen, olin kypsytellyt asiaa mielessäni jo pitkään, ehkä jopa yli vuoden päivät. Näin päättäväiseltä kuulostin blogini alkutaipaleella (koko kirjoitus täällä):

Potuttaa: Nykyinen niin kutsuttu elämäni on tullut tiensä päähän. Tämä blogi kertoo siitä, miten yritän päästää irti vanhasta ja jatkaa eteenpäin kohti uutta ja tuntematonta. Vaikka sitten yksin, mutta ainakin paremmin mielin. Elämällä on pakko olla minulle jotain parempaa tarjottavaa kuin tämä.

Feeling like a fool again
Just need a new direction
a new beginning, a new beginning

(PotF: Clevermind)

Matkaoppaakseni tälle raskaalle ja pelottavalle taipaleelleni otin Poets of the Fallin musiikin. Siitä tuli minulle kuin hyvä ystävä, jonka kanssa jaoin kaikki elämäni ilot ja surut. Näin kuvasin tuntemuksiani bändiä ja sen musiikkia kohtaan blogini alkupäivinä (koko kirjoitus täällä):

Kun kuuntelen bändin levyjä, tulen hyvälle tuulelle ja saan voimaa jatkaa eteenpäin tässä muuten niin ankeassa arjessani. Kun mietin laulujen sanoituksia, pystyn vihdoin kriittisesti pohtimaan omaa elämääni ja jaksan taas uskoa siihen, että on olemassa toivoa jostakin paremmasta. Ja kun joskus pääsen käymään keikalla, minulla on pitkästä aikaa oikeasti hauskaa.

Tällaiselta pohjalta sai alkunsa tämä blogi ja sen nimi. Poetuttaa - minun vaatimaton kunnianosoitukseni oikeasti maailman parhaalle bändille. Seuraava sitaatti kuvaa hyvin sitä, mistä blogini alkuperäisessä ajatuksessa oli kyse. Tämä vanha blogikuvaus saa nyt siirtyä historian arkistoihin pois uuden tieltä. Se on kuitenkin aina läsnä muistuttamassa minua siitä, mistä kaikki sai alkunsa (koko kirjoitus täällä):

Poetuttaa: Edessäni on pitkä ja raskas tie. Voimia ja uskoa parempaan on tällä hetkellä vähän, mutta minua kantaa eteenpäin outo voima: Musiikki. Poets. Uusi rakkauteni.

I said baby don't worry
Life will carry
Just take it slowly

(PotF: Fragile)

Maailman kauneimpien sanoitusten ja melodioiden avulla voin päästä eroon ainaisesta potutuksesta, peilata syvimpiä tuntojani, tehdä elämää suurempia päätöksiä ja kulkea kohti uutta ja iloisempaa tulevaisuutta.

Maailman parhaan musiikin voimin aion taas alkaa elää. Aion pitää hauskaa kaikkien menettämienikin vuosien edestä. Toivottavasti matkan varrella onnistun myös huomaamaan, mitä kaikkea uutta ja ihanaa elämä voi minulle tarjota.

Olen päättänyt, että elämääni on vihdoin tultava muutos. Elän vääränlaista elämää minulle väärän ihmisen kanssa. Muutos on suuri ja pelottava, mutta aion toteuttaa tavalla tai toisella. Sitä varten tulen varmasti tarvitsemaan ainakin aikaa, ulkopuolista apua ja aimo annoksen uskallusta, mutta olen päätökseni tehnyt. Sitä paitsi, ensimmäinen ja pelottavin askel on nyt otettu: olen tunnustanut asian itselleni. Ja teille.

Tämän blogin avulla aion vetää rajan vanhan ja uuden elämäni välille:

Whatever tomorrow wants from me
At least I'm here, at least I'm free
Free to choose to see the signs
This is my line.

(PotF: Where do we draw the line)

Näillä sanoin julistan matkani ensimmäisen välietapin saavutetuksi.

Raja on nyt vedetty. :-)