Yksinäisyys, siinä ehkä pahin potutukseni aihe. En ole sillä tavalla yksinäinen, etteikö minulla olisi lainkaan ystäviä ja tuttavia. Enkä sillä tavalla yksinäinen, etteikö minulla olisi mukavia harrastuksia, joiden parissa viihdyn, ja joiden parissa tapaan mukavia ihmisiä. Olen eri tavalla yksinäinen. Olen kaksin, mutta niin yksin. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Elän parisuhteessa, jota ei kumminkaan sellaiseksi voi kutsua. Tämä suhde ei ole enää pitkään aikaan täyttänyt mitään parisuhteen ja kumppanuuden kriteerejä.

Looking at the road that rises up ahead
I thought I'd learned a thing or two

(PotF: Clevermind)

Eivätkö pariskunnat normaalisti tee yhdessä kivoja juttuja, vietä yhdessä aikaa, harrasta yhteisiä harrastuksia? Eikö pariskunnilla yleensä ole myös yhteisiä ystäviä, joiden kanssa vietetään aikaa. En väitä, etteikö molemmilla voisi olla myös omia ja erillisiä harrastuksia ja ystäväpiirejä, mutta entäpä jos molemmilla on vain omia harrastuksia, vain omia menoja ja vain omat piirinsä? Ei varmaan kuulosta kovin hyvältä lähtökohdalta parisuhteelle.

Tähän on kuitenkin pikkuhiljaa tultu. Molemmilla on aina ollut omat tärkeät harrastuksensa, jotka vuosien aikana vaativat todella paljon sitoutumista ja säännöllisen viikoittaisen aikansa. Nämä harrastukset olivat tietenkin pois yhteisestä ajastamme, mutta toisaalta kolikolla oli toinenkin puoli. Olimme molemmat tyytyväisiä siihen, että saimme rauhassa puuhastella omia juttujamme, ilman, että toinen valitti yhteisen ajan vähyydestä, ilman, että toinen epäili toisen olevan harrastusten sijaan jossakin aivan muualla. Kaikki toimi suhteellisen hyvin niin kauan kuin me molemmat arvostimme omaa vapauttamme ja luotimme toisiimme. Asiat alkoivat mennä pieleen siinä vaiheessa, kun tälle pohjalle piti yrittää rakentaa jotain yhteistä.

But this is where it's all made new
N' I gotta throw my hands up
I can't go on if I can't stop

(PotF: Clevermind)

Alussa yhteisiä juttuja oli sentään jonkin verran, mutta jostain syystä nekin jäivät pikkuhiljaa vähemmälle ja vähemmälle. Yhteisen ajan ja tekemisen puute rasitti etenkin minua. Asiasta käytiin vuosien saatossa lukuisia kädenvääntöjä, jotka yleensä aina hävisin. Isännällä oli tärkeä projekti meneillään, sillä hän pyöritti päivätyönsä lisäksi pientä yritystoimintaa toisella paikkakunnalla. Minun oli kuulemma pakko ymmärtää, että hänen piti mennä, ettei töitä voinut noin vain jättää kesken. Jossain vaiheessa annoinkin periksi ja tyydyin hiljaa osaani. Asia, jota en kuitenkaan koskaan voinut ymmärtää, oli se, että hän teki tämän kaiken minun vuokseni. Meidän vuoksemme. Miten ihmeessä minä olisin voinut ymmärtää, että mies osoitti minulle rakkauttaan olemalla kaikki viikonloput poissa luotani? Miten ihmeessä olisin yksinäni jaksanut uskoa siihen, että kaiken toiminnan perimmäisenä tarkoituksena oli rakentaa meidän yhteistä tulevaisuuttamme? Miten voisin vielä tänä päivänäkään varmuudella tietää, että mies rakasti minua ja halusi elää kanssani, kun hän ei ollut koskaan paikalla muistuttamassa minua siitä? Enkä olisi halunnutkaan ymmärtää, uskoa tai tietää, olisin halunnut tuntea!

Look the leaves are dead
The moments gone, there's no surrender
Forever now unsaid
The words that might've warmed December

(PotF: Clevermind)

Kaiken tämän keskellä olen niin yksin. Alussa jaksoin selitellä miehen menemisiä kavereilleni, jotka ihmettelivät, miksi tulin aina joka paikkaan yksin. Vähitellen aloin väistellä noita kysymyksiä, lopulta myös kavereita. Sitä minun ei tietenkään olisi pitänyt tehdä, mutta asioiden oikean laidan tunnustaminen oli liian vaikeaa. Tuolloin en vielä osannut avoimesti puhua tunteistani, vaan helpompi ratkaisu oli vetäytyä omaan hiljaiseen yksinäisyyteensä, jossa ei tarvinnut selitellä mitään eikä kenellekän. Olihan minulla vahva kuori, jonka alle osasin sopivasti kätkeä kaiken pahan oloni. Sen turvin saatoin myös jatkaa "normaalia" aktiivista elämääni. Vasta myöhemmin tajusin, että elin vain puoliksi. Tuntui, kuin toinen puoli elämästäni olisi puuttunut kokonaan. Ainakaan nykyinen elämäni ei ollut minun elämääni. Se oli ehkä kumppanini elämää, mutta ei minun. En tiedä ymmärsikö mies tätä koskaan, välittikö edes.

Cos it's all inside your head
Like fragments of a dream you remember
So never mind, your clever mind, never mind me

(PotF: Clevermind)

Minua on aina pidetty erityisen vahvana ihmisenä, ja pidetään edelleen. Vasta viime aikoina olen huomannut, etten halua olla sellainen - enkä olekaan. Olen viimein tunnustanut itselleni, että minussakin asuu se pieni epävarma tyttönen, jonka ei aina tarvitse selvitä kaikesta yksin. Nyt kun olen selvittänyt tämän asian itselleni, pystyn ehkä tunnustamaan sen myös muille. Läheisilleni, ystävilleni, teille. Tiedän, että sitten kun koittaa se aika, jolloin olen vihdoin valmis irtautumaan menneestä ja katsomaan eteenpäin, tulen tarvitsemaan kaiken mahdollisen tuen. Tulevaisuus pelottaa, mutta menneisyydessä ei ole mitään, mistä haluaisin pitää kiinni.

Staring at the ceiling from my bed
I thought I'd earned a chance or few
Thought I'd be paid in due
Time isn't made for waiting
Past isn't worth debating

(PotF: Clevermind)