Surffasin eilen saksalaiselle Phoenix Effect -foorumille lukemaan kirjotuksia ja katselemaan valokuvia Tavastian keikalta. Hetken päästä törmäsin kirjoituksiin, joissa ruodittiin Jannen aikoja Sunrise Avenuen riveissä ja bändistä erottamista... ja sieltä päädyin blogiin, jossa Janne esittää oman näkemyksensä asioista. Siinä sitten ihmettelin tapahtumia, joista en vielä hetki sitten tiennyt mitään - paitsi mitä olin uutisista pintapuolisesti kuullut. Oli ikävää ja surullista lukea, millaisia juttuja uusi supertähteni oli joutunut kokemaan. Siitä huolimatta suru ei ollut se tunne, joka minulle jäi päällimmäisenä mieleen. Sen sijaan mietin, että asiat tapahtuvat aina jostakin syystä - ja tällä kertaa kohtalolla taisi olla Jannen varalle muita suunnitelmia... ;-)

Olen tietenkin mielettömän onnellinen Jannen puolesta, että asiat ovat järjestymässä parhain päin, ja että uusi bändi, Phoenix Effect, on osoittautunut nimensä veroiseksi. Se, mitä Tavastialla nähtiin, oli hieno alku uudelle uralle. Mutta myös ihan omista itsekkäistä syistäni olen iloinen, että asiat ovat menneet niin kuin ne nyt ovat. Ensinnäkin olen onnellinen siitä, ettei Janne pelkästään soittele kitaraa jossakin taustalla, vaan että hän on enemmän esillä omana valloittavana persoonanaan ja tekee omanlaistansa musiikkia. Sitä paitsi: minusta Jannen paikka on paitsi kitaran niin ehdottomasti myös mikin varressa, koska hänellä on yksi koko Suomen rockmaailman upeimmista miesäänistä. On hienoa, että saamme nyt nauttia siitä.

Toiseksi tiedän, etten olisi koskaan ihastunut Sunrise Avenuen musiikkiin tai bändiin ylipäänsäkään, joten niistä riveistä en olisi koskaan "huomannut" tätä lahjakasta muusikkoa ja valloittavaa persoonaa. Sen sijaan olen nyt päässyt hehkuttamaan uutta lupaavaa rock-uraa, ja vasta äskettäin rockmusiikkiin hurahtaneena saanut siitä  paljon iloa ja tohkeilun aihetta elämääni. Vaikka olenkin hillitön Poets-fani, niin jotenkin se kaikki tuntuu niin erilaiselta... se, että bändillä on uraa takanaan jo vaikka kuinka pitkästi, mutta itse olen ollut siinä "huumassa" mukana vasta muutaman kuukauden... se, että olen hypännyt kelkkaan ikään kuin kesken kaiken ja pahasti mattimyöhäsenä. Siksi oli jotenkin erityisen hienoa löytää Phoenix Effect heti sen uran alkumetreillä ja seistä bändin vankkumattomissa kannustusjoukoissa aivan alusta lähtien.

Siitä päästäänkin takaisin Jannen blogiin. Yksi kappale nimittäin jäi vaivaamaan minua niin paljon, että lopulta päädyin kirjoittamaan mietteitäni myös Jannelle itselleen. Se kappale oli tämä:


Tätä lukiessani mietin, että Janne oli kyllä pahemman kerran väärässä. Ja hyvä että olikin! Nyt kun aika on kulunut, hänellä on uusi mahtava ura edessään, ja edelleen (tai taas) aivan uskomaton fanijoukko takanansa - ja siihen joukkoon on hienoa kuulua. Olen aivan varma siitä, että Janne pääsee vielä monta kertaa näkemään samanlaista kannustusta, sitoutumista ja tunnetta, mitä hän aikanaan jäi kaipaamaan.

Joskus on ihan hyvä juttu olla väärässä. ;-)