Miksi itsestään kertominen omassa blogissa on niin vaikeaa? Siksikö, että joutuu käsittelemään kipeitä asioita, eikä siksi edes halua tulla tunnistetuksi? Ehkä minun kohdallani onkin näin. Ehkä jonakin päivänä kun olen sinut itseni ja elämäni kanssa, haluan tulla ulos piilostani ja esiintyä omana itsenäni. Mutta vielä ei ole sen aika. Toistaiseksi aion pysytellä anonyyminä.

Siitä tulikin mieleeni, ettei minulla ole edes kunnollista nimimerkkiä. Täytyypä kiireesti yrittää keksiä sellainen.

------------
EDIT: Musta tuli sitten Kisu - voi  miten omaperäistä. Nikki on oikeastaan hätäratkaisu eikä kuvaa minua millään tavalla (vai kuvaako?), mutta siihen on nyt tyytyminen. Sitä paitsi: eikö uuden elämän aloittamiseen kuulu olennaisesti myös nimenmuutos? Sen ympärille sitten vaan uutta identiteettiä rakentamaan... ;-)
------------

Joitain perusjuttuja itsestäni:

Minä: Olen hieman kolmenkymmenen tuolle puolen ehtinyt naisihminen, joka joko potee pahemman sorttista kolmenkympin kriisiä tai sitten on oikeasti onneton. Itse veikkaan jälkimmäistä. Takanani on pitkä avoliitto miehen kanssa, joka ei sittenkään koskaan tule tekemään minua onnelliseksi. Valitettavasti tajusin sen liian myöhään. Tai hetkinen - ei kai koskaan ole liian myöhäistä? Siksihän minä täälläkin kirjoitan. Peruspositiivisuuteni ei ole näköjään kadonnut mihinkään, se on vain vähän piilossa juuri nyt.

Työ: Työskentelen freelancerina erilaisissa projekteissa, mikä tarkoittaa käytännössä aika paljon tietokoneen ääressä istumista ja kirjoittamista ja jonkin verran reissaamista eri puolilla Suomea. Jonkinmoinen epävarmuus tulevasta ja omasta pärjäämisestä on koko ajan läsnä, mikä ei tietenkään paranna jo muutenkin kaoottista elämäntilannettani. Toisaalta oma vapaus tarjoaa minulle monia uudenlaisia mahdollisuuksia, koska periaatteessahan työni ei ole sidottu mihinkään paikkakuntaan. Kunhan vain keksisin, missä haluaisin elää ja asua. Missä olisin onnellinen.

Harrastukset: Tanssin jonkin verran. Liikuntaa voisin tietysti harrastaa enemmänkin, koska viime vuosien alakuloisuus on alkanut näkyä ylimääräisenä rasvakerroksena. Kun en ole enää jaksanut välittää mistään, niin en sitten itsestänikään. Tiedän, että se on väärin, ja siihen(kin) tulee nyt muutos! En minä sentään lihava ole, ihan normaalipainoinen mutta vähän.. hmm.. sanoisinko muodokas. Istumatyö ei vaan sovi tällaiselle luonnostaan persevälle ja reitevälle. Solakaksi-projekti on siis toinen henkilökohtainen projektini, jonka edistymisestä yritän raportoida täällä.