Tänä aamuna työnteosta ei taas meinannut tulla yhtään mitään. Yksikin juttu on odottanut kirjoittajaansa jo aivan liian kauan. Pariin uuteen potentiaaliseen asiakkaaseen pitäisi ottaa yhteyttä. Pari päivitystä pitäisi tehdä. Raahauduin koneen äärelle ja aloin lukea sähköposteja. Ehtiihän sitä illallakin...

Yllättäen soi puhelin. Kaljakaveri siellä soitteli, oli meilläpäin käymässä ja pyysi mukaansa kahvittelemaan. Siis jos ei ole muita kiireitä meneillään. Juu, ei ole kiireitä. Otin tarjouksen erittäin tyytyväisenä vastaan. Mikä loistava ajoitus jälleen kerran! Miten hän osaakin soittaa aina, kun olen juuri valumassa jonnekin epäitoivon syövereihin?

Juuri tätä minä kaipasinkin. Saan aloittaa päiväni hyvässä seurassa ja aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin kotini fyysisessä ja henkisessä kaaoksessa. Sen jälkeen työntekokin maistuu taas paljon paremmalta.