And it feels like fear...

Lääkärin odotushuone, vastaanottoaikataulu todella pahasti myöhässä ja mä melkein hermorauniona. Taas. Ihan sama tilanne kuin kuukausi sitten, kun kävin täällä ensimmäisen kerran. En kohta enää kestä tätä pelonsekaista jännitystä. Istun odotushuoneessa ahdistuksen vallassa ja kuulokkeissa soi Lift. Taas, ja ties kuinka monetta kertaa peräkkäin - pakko yrittää jollain tavalla nostattaa fiiliksiä etten alkaisi parkua. Ihan sama juttu kuin kuukausi sitten, paitsi että silloin kävelin hermostuneena käytävää edes takaisin. Piti oikein käydä tarkistamassa, oliko viime käynnistäni jäänyt lattiaan urat. Tällä kertaa mulla on tää blogi, johon yritän purkaa angstejani. Silti tunne on yhtä ilkeä kuin viimeksi..

Like I'll disappear...

Olen menossa erikoislääkärin tutkimuksiin, mikä ei ole mikään pikkujuttu. Ei mulla mitään vakavaa sairautta ole, siitä ei tarvitse huolestua. Syy miksi olen täällä, on synnynnäinen jalkaterän ja nilkkanivelen virheasento, joka on paitsi ruma, se on viime aikoina alkanut myös aiheuttaa kipua liikunnan jälkeen. Olen kohta kaksikymmentä vuotta elänyt vaivaani häpeillen ja tietämättä, mistä se johtuu, voiko siitä iän myötä kehkeytyä jotain vieläkin vakavampaa, ja voidaanko sitä ehkä jotenkin korjata.

Gets so hard to steer
Yet I go on

(PotF: Lift)


Nyt mun on ihan pakko tutkituttaa vaiva - jo oman mielenrauhani takia. Ettei sitten tarvitse enää miettiä, että mitä jos. Olo on kuin olisin menossa vastaanottamaan elinkautista tuomiota. Ehkä olenkin. Tänään saan vihdoin kuulla, olenko tuomittu elämään ikuisesti vaivani kanssa, vai voidaanko - tai kannattaako - sitä yrittää korjata esimerkiksi leikkauksella.

Täytyy sanoa, että ilman tätä musiikkia tulisin varmaan hulluksi. On epäinhimillistä tulla lääkärin vastaanotolle sovittuna aikana ja joutua huomaamaan, että kaikki se itsensä tsemppaaminen olikin ollut turhaa. Siinähän sitten istut ankeassa odotushuoneessa mieltäsi kalvavien ajatusten ja pahimpien pelkojesi kanssa: "Mitä jos olen tullut tänne aivan turhaan? Mitä jos vaiva pahenee iän myötä, enkä vaikkapa kymmenen vuoden päästä pystykään enää harrastamaan minulle niin rakasta tanssia? Mitä jos päätänkin mennä leikkaukseen, ja jokin menee pieleen?" Huh, tiedän kyllä ettei tällaisia saisi miettiä etukäteen, ja etten tällä hetkellä voi muuta kuin odottaa. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Nyt on kulunut jo melkein tunti tässä ankeassa odotushuoneessa. Joka kerta kun ovi aukeaa, revin toiveikkaana kuulokkeet pois korvistani odottaen , että vihdoin olisi minun vuoroni. Mutta ei vieläkään. Tungen kuulokkeet takaisin korviin, laitan tutun kappaleen soimaan jo X:nnen kerran ja yritän kasata itseni sen voimalla.

You lift my spirit, take me higher, make me fly,
Touch the moon up in the sky, when you are mine
You lift me higher, take my spirit, make it fly,
Where all new wonders will appear

(PotF: Lift)