Avataanpa blogiin kokonaan uusi kategoria, jossa kertoilen kaikenlaisia uuteen kotiini ja asuinympäristööni liittyviä juttuja. Täällä kerron siitä, miten ja millaiseksi rakennan uutta pesäkoloani, miten sopeudun tänne, ja millaisiin ilmiöihin törmään vilkkaan kerrostalolähiön päivittäisessä elämässä.

Heti alkuun täytyy myöntää, että vaikka olenkin sopeutunut uuteen asuntooni suhteellisen kivuttomasti, niin myös muutamia todellisia shokkeja ja yllätyksiä on asumisen alkutaipaleelle mahtunut. Tässäpä niistä ensimmäisiä. Lista saattaa päivittyä ajan myötä...

1. Liikenne ja ihmismäärä. Nyt vasta tajuan, millaisessa lintukodossa olen tähän saakka asunut. Vanhan talon hissi oli aina vapaana kun sitä tarvitsi. Rappukäytävässä, kaduilla ja bussipysäkeillä ei pyörinyt ihmisiä tungokseksi asti, eikä käytäviltä juuri kuulunut naapurien elämisen, menemisten tai  tulemisten ääniä. Ja autoliikenne - sitä siellä ei yksinkertaisesti ollut. Mutta nyt... ihmisiä ja autoja joka paikka täynnä! Naapurien ääniä kuuluu koko ajan, mutta ei onneksi häiriöksi asti. Naapureita myös näkee koko ajan ja joka puolella. Sateella tönötämme bussipysäkin katoksen alla kuin sillit suolassa. Ja hissi, se on aina varattu! Pari kertaa olen onnistunut myöhästymään bussistakin sen takia, että hissiin on ollut tungosta. Pitää yksinkertaisesti oppia varaamaan enemmän aikaa lähtöön, ihan vain varmuuden vuoksi. Entäpä sitten se aamun ruuhkaliikenne? Autoja vilistää ohitse jatkuvana nauhana, ja ilmassa leijuu polttoaineen ja jarrujen katku. Yäks! Onneksi en joudu harrastamaan säännöllistä työmatkailua pahimpaan ruuhka-aikaan. Ja kai tähän urbaalielämäänkin tottuu...

2. Murtovarkaat. Just. Kiva. Toinen aamu uudessa kodissa ja olen lähdössä kodin ulkopuolelle töihin. Naapurinsetä kertoo hississä, että ulko-ovi on yritetty murtaa auki. Pihalla ihmettelemme porukalla teräksisen oven pieltä, joka on väännetty sorkkaraudalla mutkalle. Sisälle ei kuitenkaan ole päästy, onneksi. Hitto! Millaiseen paikkaan mä oikein olen muuttanut?! Onneksi en ole kovin helposti säikähtävää sorttia, muutenhan olisin panikoinut koko työpäivän - ja ehkä lopun elämääni. Kun sitten palasin kotiin myöhään illalla, ovenpieli oli jo taivutettu suoraksi (kuvassa), eikä murtojälkiä äkkiseltään edes huomannut. Seuraavana aamuna ovenpieleen ilmestyi vielä tukeva metallirima vahvistukseksi. Ei tartte tulla toista kertaa yrittämään... toivottavasti.



Kutsumattomien vieraiden jättämät jäljet ovessa...


3. Bileet. Ensimmäinen perjantaiyöni oli mielenkiintoinen kokemus. Tum-tum-tum-tum. Blaa-blaa-blaa.. Tum-tum-tum... Rrrrrrääääyh!!! Tum-tum-tum-tum... Jaahas: naapurissa on bileet. Korjaan: naapurissa on kovaääniset bileet. Monen vuoden hiljaisuuden keskellä olin jo ehtinyt kokonaan unohtaa, millaista se on. Ei se minua sinänsä haittaa, jos naapurissa (tai itsellä, heh) joskus vähän juhlitaan, jutellaan ja soitetaan musiikkia, mutta kun tämä uskomaton mölinä oli teinipoikien turhaa, tahallista ja täysin muista piittaamatonta uhoamista ja rähinää. Pahinta oli, että niiden musiikkimaku oli surkea. Olisivat soittaneet edes kunnon rokkia! ;-) Eikun peittoa korville.. onneksi olin silloin niin poikki muutosta, että sain kumminkin jotenkin nukutuksi. Ja onneksi tämä taisi sittenkin olla vain yksittäistapaus.

4. Keittiön tiskipöytä ja kaapit. Joo, ne on mallia "ei kääpiöille". Ihan oikeasti, mä olen sentään 165 senttiä pitkä, ja joudun silti kurottamaan yltääkseni edes alahyllylle - siis siihen, mihin laitetaan lautaset pystyyn. Entäpä sitten kuivauskaapin seuraava hylly, jonne yritän nostaa kuppeja? Reunalle onnistuu kyllä, mutta takaosasta en niitä saa enää pois ilman jakkaraa. Sama juttu työtasojen ja altaiden kanssa, liian korkealla ja työasento sen mukainen. Taas on olleet insinöörit asialla, hohhoijaa. Ehkäpä mä voin hyvällä omalla tunnolla skipata pari tiskivuoroa ja vedota siihen, että saan moisesta hommasta hartiavaivoja. ;-)



Uus keittiö ja vähän liian korkealle kohoava tiskikaappi..


5. Vuokrankorotus. Kiva. kauanhan mä ehdin täällä asuakin, kun jo muistettiin "mukavalla" lappusella. Vuokra nousee. Niinpä tietty, olikin liian hyvää ollakseen totta. Onneksi nyt ollaan vasta normaalitasolla tähän neliömäärään nähden. Mut silti... taas joutuu paiskimaan vähän enemmän töitä. 

6. Mitähän seuraavaksi? ;-)