keskiviikko, 28. tammikuu 2009

Mikä tunne tää nyt on??

Häkellyttää, hihityttää, hymyilyttää, värisyttää, mietityttää, ihmetyttää... joo, ja aiheuttajana yks ja sama ihminen. Voisiko olla, että olisin pitkästä aikaa antanut itselleni luvan ihan pikkuisen ihastua? Äääh, eeeeei. Tai joo. Tai ehkä. Emmätiiä.

Jotakin siinä ihmisessä kuitenkin on, kun tuolleen mielessä pyörii eikä suostu lähteen pois. Päin vastoin lähetti tänään pari niiiiin suloista viestiä, et hui!!! Ihana. Ja mitä enemmän saan siitä tietää, sitä ihanammalta tyyppi vaikuttaa. On itse asiassa aivan liian ihana ollakseen ees totta. Ei VOI olla totta. Huoh.

No joo, tarttis vissiin rauhottua. Oli pakko tulla tänne kirjottelemaan, kun ei enää tähän aikaa ollut ketään kelle soittaa ja ruotia asiaa. Ja ehkei vielä pitäisikään. Ehkäpä olen tästä hetken ihan hiljaa ja kuulostelen vähän lisää omia tuntemuksiani. Ja tietty sen.

Enkä mä oikeesti vielä tässä vaiheessa osaa mitään sen enempiä odottaa, mut onpa mukava tunne pitkästä aikaa. Kummasti sitä taas huomaa olevansa elossa. :-)

Like gravity like love,
You get up after you fall

(PotF: Gravity)

 

keskiviikko, 28. tammikuu 2009

Blogi vinksallaan

Pitkästä aikaa täällä.. mutta oho, olipa mun blogi mennyt kummallisen näköiseksi noiden Vuodatuksen päivitysten jälkeen. Sivupalkin laatikot oli ihan vinksallaan, ja taustavärikin hävinnyt. :-/ Onneksi sain asian itse korjattua, niin ettei tarvinnut ottaa yhteyttä ylläpitoon tai pohjan tekijään. Kävin vain ottamassa tuon pohjan uudelleen käyttöön, niin johan meni asetukset oikein.

Pitäisköhän koettaa taas jotain kirjoitellakin..

torstai, 1. tammikuu 2009

Tarina on nyt jaettu ja pikkuisen hirvittää...


Vuodenvaihteeseen ajoittunut Poets-tarinan lähettäminen aiheutti minussa hieman sekalaisia tuntemuksia. Ensin innostuin asiasta, ja hetken päästä alkoi taas hirvittää. Aivan loppuun asti pohdin, että lähettäisinkö sinne yhtään mitään.. mutta sitten mietin, että enhän minä voinut jättää tilaisuutta käyttämättäkään, kun sellainen oikein tarjottimella ojennettiin. Siispä lähetin. Harmillisesti lähettämäni "tiivistelmä" jäi vähän pintaraapaisuksi, vaikka olisin halunnut panostaa siihen enemmän. Mutta erinäisistä yrityksistä huolimatta en vain pystynyt jäsentämään tarinaani kokonaisuudeksi. Höh. Mahtoiko kirjoittamisen vaikeus johtua enempi tästä väsymykstä ja flunssasta, vai siitä, etten (vielä?) kunnolla pystynyt käsittelemään oman elämäni viime vaiheita, koska kaikki oli vielä niin tuoretta. Onhan kaikki toki jo kertaalleen kirjoitettu, mutta kovasti sirpaleisena nämä asiat täällä blogissa ovat. Huoh. No, ei auta, nyt tehty mikä tehty ja siihen on tyytyminen. Urheilija sanoisi tähän, että "parhaani tein, katsotaan mihin se riittää". Itsekritiikkiäkö? Niin varmasti. Epävarmuutta? Sitäkin. Ainakin jännittää ihan pirusti koko juttu... äääääh.

Noh, vaikka vähän hirvittää "paljastaa" itsensä tällä tavalla, niin kaikesta huolimatta seison tukevasti kirjoitusteni takana. Tämä on minun totuuteni, ja haluan jakaa sen teidän kanssanne. Toivotan projektitiimille hauskoja lukuhetkiä. :-)


Reality's so daunting, and I've got no way to explain

(PotF: Diamonds for Tears)



torstai, 1. tammikuu 2009

Uuden vuoden alku: hiljaisuutta, mietiskelyä ja pakkolepoa


Vuosi vaihtui tällä kertaa ihan huomaamatta. Minua ei yksinkertasesti huvittanut tehdä mitään erityistä eikä mitenkään juhlistaa vuoden vaihtumista. Niinpä päätin skipata ystävä H:n kotibileet, jäädä kotiin ja hiljentyä päiväksi omaan rauhaani. Halusin rauhassa mietiskellä menneen vuoden tapahtumia, tehtyjä päätöksiä, suuria muutoksia ja uuden elämäni alkua. Sitä, mihin nyt oli tultu ja mitä mahdollisesti olisi edessä. Sitä, mitä lopulta halusin elämälläni tehdä. No, mitään suuria oivalluksia uudenvuodenaaton mietintähetkeni ei tuonut tullessaan (enkä sitä kyllä odottanutkaan), mutta oli ihan mukavaa hetkeksi pysähtyä viime aikaisen hulinan keskellä.

Ja hyvä että pysähdyinkin: uuden vuoden ensimmäinen päivä nimittäin valkeni massiivisen flunssan kourissa. Ei siis ihme, että viime päivinä on ollut "vähän" veto poissa. Olen tainnut tehdä pikkuisen liikaa töitä tuossa viime aikoina, ja koska en itse tajunnut levätä riittävästi, niin näköjään kroppa päätti pistää minut pakkolepoon. Levättävä siis on. Työnteko onkin ollut aika tuskallista, kun ajatus ei ole millään kulkenut tukkoisessa päässäni. Ja ajatustyötähän tuo minun työni ennen kaikkea on. Onneksi nyt on varaa vähän löysätä.


lauantai, 20. joulukuu 2008

Otetaanpa sittenkin hiukan taaksepäin..


... ja muutetaan vielä kerran tuota blogikuvausta. Nyt näyttää nimittäin siltä, että minun on pakko vielä vähäksi aikaa vaihtaa blogini ja koko elämäni teemabiisiä. Nythän blogikuvauksessa lukee näin:

Matkani ensimmäinen välietappi on nyt saavutettu. Tämän blogin ja musiikin voimalla olen jättänyt taakseni vanhan, ankean elämäni. Edessäni siintää uusi, valoisampi huominen.

A new light is warm, shining down on you after the storm
Don't mourn what is gone, greet the dawn

n' I will be standing by your side
together we'll face the turning tide

(PotF: Dawn)

Tästä lähtien aion elää täysillä tätä päivää ja ottaa tulevaisuuden vastaan avoimin mielin – mitä ikinä se minulle tuokaan. Rinnallani on edelleen rakas ystäväni musiikki. Poets. Maailman paras.

Mutta... eron ja muuton jälkeen uusi aamunkoitto näytti ehkä liiankin hyvältä. Nyt olen kuitenkin huomannut, että taisin nuolaista ennen kuin tipahtaa. Että on sittenkin vielä liian aikaista riemuita valoisammista ajoista. Siksi Dawn saa vielä hetkeksi väistyä ja jäädä odottamaan parempia aikoja. Otetaan biisi käyttöön sitten, kun sen aika oikeasti on.

Mutta mitä tilalle? No, onhan mulla varastossa Fragile. Siitä tulkoon mulle tämän ylimenovaiheen kestävä teemalaulu:

I said baby don't worry
Life will carry
Just take it slowly

Cos the love you used to feel is still there, inside
It may be the faded photograph, but I know you care, so don't hide
If you're scared, I'm here beside you,
If you get lost I'm here to guide you,
And I'll give you peace when peace is fragile

(PotF: Fragile)


Matkani kohti uutta ja parempaa tulevaisuutta on vielä pahasti kesken. Nyt on otettava rauhallisesti, edettävä pienin askelin ja luotettava siihen, että elämä kantaa. Huoh. Kun vain löytäisi jostain sitä tarvittavaa kärsivällisyyttä ja malttia...

Tietyt asiat eivät ole muuttuneet miksikään, ja edelleenkin minua kantaa eteenpäin musiikki. Poets. Yhä vain maailman paras. Mutta viime aikoina elämääni on tullut toinenkin rakkaus. Phoenix Effect. Erinomaisen lahjakas ja lupaava bändi, mahtava soundi (mistä isot krediitit tietenkin Kapulle), Jannen jumalainen lauluääni ja ihastuttava persoonallisuus. Ja, yllätys yllätys: Poets-Markon sanoitukset! Niiden annan kantaa minua eteenpäin.

I will let you carry me..

(Phoenix Effect: Carry me)